Latinalaisen Amerikan musiikkiperinteisiin kuuluu lukuisia erilaisia tyylejä ja genrejä. Eri maiden musiikki on hyvin omintakeista ja eroaa muiden Latinalaisen Amerikan musiikkityypeistä selkeästi. Suurin osa musiikista lauletaan joko espanjaksi, portugaliksi tai vähemmissä määrin ranskaksi, sillä suurin osa perinteisistä lauluista tuotiin maahan Espanjasta ja Portugalista siirtomaa-aikoina merimiesten mukana. Myös monia afrikkalaisia viitteitä on mahdollista havaita Latinalaisen Amerikan musiikkiperinteissä. Kunkin maan perinteinen musiikki koostuu eri ihmisryhmien alkuperästä sekä naapurimaista, erilaisista sekoituksista ja muuttoliikkeistä.
Espanjalaista perintöä
Hispaanisen Amerikan ja Luso-Brasilian folk-musiikki perustuu iberialaiseen, eli espanjalaiseen perintöön. Tälle perinnölle tyypillisiä piirteitä ovat myös eurooppalaiselle musiikille tyypilliset piirteet, kuten modaaliset ja tonaaliset melodiat ja tonaaliset harmoniat. Espanjalaisten folk-laulujen tyypillisiä piirteitä on myös havaittavissa, kuten kaksi- tai neljätahtisia sanoituksia, joissa on toistuvarakenne. Yleisin hispaanisessa Amerikassa levinnyt genre on espanjalainen romanssi, joka on balladin tyyppinen, keskiajalta lähtöisin oleva tyylisuunta.
Romanssi-tyylisuunnassa on joko kymmenen rivistön tai kupletin mittainen rakenne, joka edelsi Latinalaisen Amerikan perinnemusiikin tyypillisiä rakenteita. Nämä rakenteet ovat desafio eli haaste, contrapunto eli runokilpailu, porfía eli väittely sekä tyypilliset son sekä tonda. Tyypillisiin teemoihin kuuluvat muun muassa työlaulut, erityisesti farmityöskentelystä. Balladeissa puhutaan romantiikasta monissa eri tyyppisissä kappaleissa, joista yksi tyylisuunta on cancíon, kenties tunnetuin Latinalaisen Amerikan balladien tyyleistä.
Lähes kaikissa tyylisuunnissa yhdistyvät sekä laulu että tanssi, joka toistuu lähes kaikissa maissa: Meksikon ja Kuuban son, Dominikaanisen Tasavallan merengue, Puerto Ricon plena, Kolumbian bambuco, Ecuadorin pasillo, Perun marinera sekä suomalaisille ehkä tunnetuin, Brasilian samba.
Tyypilliset soittimet
Latinalaisen Amerikan musiikissa tyypillisimpiä soittimia ovat erilaiset puhallinsoittimet, lyömäsoittimet sekä jousisoittimet. Näistä puhaltimet ja lyömäsoittimet olivat jo alkuperäiskansojen runsaassa käytössä, kun taas jousisoittimet tulivat Espanjasta ja sekoittuivat alueen tyypillisen musiikkitradition kanssa. Iberiassa oli tuolloin erittäin vahvana perinteenä erilaiset jousi- ja kielisoittimet, kuten kitarat, luutu, mandoliinit, harput ja viulut, jotka nopeasti levisivät koko Latinalaiseen Amerikkaan. Soittimien muoto kuitenkin muuttui, ja esimerkiksi Andeilla tavattava charango muistuttaa sekä luuttua että kitaraa, mutta sen kuori on usein tehty armadillo-eläimen kilvestä. Myös kielet on valmistettu useimmiten metallista, joka tekee soittimen äänestä hyvin erilaisen verrattuna perinteiseen espanjalaiseen soittimistoon.
Espanjalaisesta kitarasta ja portugalilaisesta violasta on tullut yksiä perustavanlaatuisista soittimista Latinalaisen Amerikan perinteisissä soittimissa, erityisesti hispaanisessa Amerikassa sekä Brasiliassa. Brasilialaisen capoeiran perustana on afrikkalainen berimbau, joka on eräänlainen musikaalinen jousi. Myös muita vastaavia yhdistelmiä ja perinteitä on nähtävissä eri alueiden tyypillisissä soittimissa.
Latinalaisen Amerikan intiaanikulttuureista on jäänyt jäljelle musiikkiperinteeseen erilaisia puhallinsoittimia, joista useimmat ovat erilaisia huiluja. Useimmat näistä ovat yksipiippuisia, vertikaalisessa asennossa soitettavia. Näitä ovat esimerkiksi pincillot ja quenat. Myös pillejä ja okarinoja on nähtävissä eri puolilla manteretta. Panhuilut ovat tyypillisiä muun muassa aymaralaiselle ja quechualaiselle musiikille sekä Andien musiikille. Panhuiluissa piippujen määrä vaihtelee yksirivisestä kaksiriviseen.
Latinalaisen Amerikan musiikissa erityisen tyypillisiä ovat erilaiset lyömäsoittimet. Jokainen pohjalla oleva musiikkiperinne on tuonut mukanaan omanlaisensa lyömäsoittimet, jotka jäivät yleiseen käyttöön. Näihin lukeutuvat myös erilaiset marakassit ja putkipenaalit, tietenkin kuubalaiset bongorummut sekä kuubalainen guiro. Euroopasta tulleita tamburiinin tapaisia soittimia käytetään erityisesti Brasiliassa, mutta niissä ei ole heliseviä kelloja, kuten eurooppalaisissa versioissa.
Argentiinan tango
Argentiinan musiikkiperinteen tärkein osuus on suomalaisillekin erittäin tuttu tango. Muita tyypillisiä suuntauksia ovata chacarera, milonja ja zamba, jota ei tule sekoittaa brasilialaisen samban kanssa.
Haitin musiikki eroaa muista
Haitin musiikkiperinne eroaa muista Latinalaisen Amerikan maiden perinteistä huomattavasti. Siihen ovat vaikuttaneet monet eri musiikkiperinteet niistä maista, joista kansalaisia on asettunut Karibialle. Mukana on vaikutteita muun muassa ranskalaisista ja afrikkalaisista rytmeistä, kuten myös Espanjasta. Myös lieviä vaikutteita alueella elävistä Taino-natiivikulttuureista. Se, mikä tekee alueen musiikista ainutlaatuista, ovat vaikutteet haitilaisista voodooseremonioista, rara-paraatimusiikista, twoubadou-balladeista ja méringue-musiikista sekä niiden rytmeistä.
Méringue, joka tunnetaan alueella nimellä merengue, on yksi vanhimmista musiikin tyylisuuntauksista, jota edelleen käytetään näinä päivinä. Méringue on myös Haitin kansallissymboli. Méringue kehittyi erilaisista orjamusiikkigenreistä, kuten chicasta ja calendasta, sekä tanssihallien ranskalaishaitilaisesta franseesi-tanssista. Tyylin nimi, méringue, tulee Madagascarin Bantu-heimon Bara-musiikista, jota kutsuttiin mouringueksi.
Meksikon musiikki on monipuolista
Suomalaisina tunnemme Meksikon musiikista päällimmäisenä mariachi-bändit, mutta itse asiassa Meksikon musiikkiperinne on erittäin kirjava, sillä niin ovat myös alueen asukkaat. Kyseessä on kenties yksi maailman monipuolisimmista maista musiikin suhteen. Jokaisessa Meksikon 31 osavaltiossa edustetaan erilaista musiikin tyylisuuntausta. Mariachi-bändit soittavat todellisuudessa erittäin teknistä ja rakenteellista musiikkia, vaikkei se ehkä kuulosta siltä ensialkuun. Suurin osa mariachi-musiikista lauletaan runomuodossa. Meksikon maalaismusiikki, joka vastaa Yhdysvaltojen countrymusiikkia, on nimeltään ranchera, joka eroaa mariachista huomattavasti, sillä se on vähemmän teknistä ja sanoitukset eivät ole yhtä proosallisia.
Meksikon pohjoisosissa tyypillisin suuntaus on norteña, joka yhdistää meksikolaisen rancheran ja kolumbialaisen cumbian. Norteñassa on bavarialaisia hairateita sekä boheemin polkan vaikutteita. Joillakin alueilla käytetään myös harppua.