Keski- ja Etelä-Afrikassa syntyvää musiikkia voidaan pitää autenttisimpana afrikkalaisena musiikkina. Afrikan keski- ja eteläosissa mantereen oma musiikki on siis omimmillaan ja vapaan vaikutteista. Kuiva ja laaja Saharan autiomaa jakaa Afrikan mantereen kulttuurillisesti kahtia. Jako on selkeä myös musiikissa. Afrikan pohjoisosa on eristynyt autiomaan johdosta muusta mantereesta, joten siellä vallitsee omanlaisensa kansanmusiikki. Pohjois-Afrikan musiikki on imenyt vaikutteita itseensä Lähi-Idästä ja Euroopasta ja yhdistänyt ne Afrikan omiin musiikkiperinteisiin. Keski- ja Etelä-Afrikan musiikissa on paljon vähemmän vivahteita muista kulttuureista.

Perinteinen afrikkalainen musiikki

Keski- ja Etelä-Afrikan musiikkia voidaankin kutsua perinteiseksi afrikkalaiseksi musiikiksi. Mantereena Afrikan eteläosa on kuitenkin laaja. Mukaan mahtuu monta maata, monenlaista kulttuuria ja kieltä. Silti tietyt asiat voidaan niputtaa yhteen ja listata ne tyypillisiksi elementeiksi afrikkalaisessa perinnemusiikissa.

Vaikka Keski- ja Etelä-Afrikankin alueella on lukuisia heimoja eli kansoja, joilla jokaisella on oma kulttuurillinen perimänsä ja tapansa, voidaan musiikissa nähdä jotain yhteneväistäkin:

• Rumpujen vahva rooli: rummut ovat kiinteä ja tärkeä osa afrikkalaista musiikkia. Afrikkalainen musiikki on luonteeltaan hyvin rytmikästä ja rytmit tehdään useimmiten rummuilla. Rumpuja on erilaisia alueista ja heimoista riippuen, mutta ne on yleensä valmistettu puusta ja eläintennahasta. Rumpuja on myös koristeltu runsaasti. Koristeet ovat kertoneet omasta heimosta tai soittajan arvoasemasta heimossa.
• Polyrytmiikka on tyypillistä: Polyrytmiikassa kaksi tai useampia rytmejä kulkee samanaikaisesti samassa laulussa. Kuulostaa ehkä sekavalta, mutta juuri tämä erilaisten rytmien samanaikainen yhdistyminen on luonut afrikkalaisen musiikin ominaisoundin. Käytännössä polyrytmiikassa eri soittimet, melodiat tai laulajat etenevät toisiinsa verrattuna eri jaolla. Toinen kiertää kaksijakoisesti ja toinen kolmijakoisesti. Joka kuudennella iskulla kierrot osuvat yhteen ja soittimet soittavat tällöin yhtä aikaa.
• Kysymys-vastaus -kaava: Laulujen sisältö on yleensä asemoitu muotoon, jossa ensin kysytään ja sitten vastataan. Kysymyksen voi esittää toinen laulaja, johon yleisö tai toinen laulaja vastaa.
• Improvisointi eli soveltaminen: eurooppalaisessa kulttuurissa arvostetaan korkealle määrätyn sävelen ja sanojen noudattamista tarkalleen samalla tavalla, kuin aikaisemminkin. Afrikkalaiseen musiikkiin kuuluu vahvasti improvisointi: sekä säveltä että perinnelaulun sanoja muutellaan tarpeen tullen. Afrikassa improvisointi kuvaa luovuutta ja taitoa ja sitä arvostetaan suuresti.
• Sukupuolten välinen roolitus: afrikkalaisessa laulussa miehille on yleensä annettu vastuu soittamisesta ja naisilla tanssimisesta. Samaa jakoa voidaan jonkin verran nähdä myös muiden maiden kansanmusiikkiperinteessä, mutta Afrikassa kuvio on hyvin selvä. Afrikkalaiset saattavat kerääntyä rinkiin musisoimaan yhdessä ja miehet soittavat joko ringin sisällä, ulkopuolella tai ringin kehällä. Asemoinnissa on heimokohtaisia eroja.
• Yhteisöllisyys: afrikkalaisissa perinnelauluissa kulttuurin yhteisöllisyys korostuu. Kaikki osallistuvat laulantaan: välillä joku saattaa laulaa soolon, mutta suurimmaksi osaksi aikaa lauletaan kuorossa.

Afrikkalaisen perinnemusiikin soittimet

Kuten jo aikaisemmin mainittiin, rummut ovat ehkä tyypillisin afrikkalaisen perinnemusiikin soitin. Rummut saavat aikaan ryhmin, mutta melodia syntyy muilla keinoin. Sormipianot ovat yleisiä niin maan pohjois- kuin keski- ja eteläosissa. Etelä- ja Keski-Afrikassa erityisen yleinen on Mbira ja Pohjois-Afrikassakin suosittu Kalimba. Sormipianon lisäksi afrikkalaiseen kansanmusiikkiperinteeseen ovat liittyneet kiinteästi xylophonin tyyppiset laattasoittimet. Maan etelä- ja keskiosissa laattasoittimista erityisesti Mbila ja Bafalon ovat olleet suosittuja. Molempia lyödään xylofonin tapaan kapulalla, malletilla. Materiaalina näissä laattasoittimissa ovat usein olleet joko bambusta, puusta tai luusta veistellyt laatat.

Arkisuus

Afrikkalaisessa musiikissa on olennaista arkisuus. Ensinnäkin laulujen aiheet ovat monesti hyvin arkisia, opettavaisia ja kiinteästi todellisuuteen liittyviä. Toisaalta perinnelaulut kuuluvat kiinteänä osana afrikkalaisten arkipäivään. Naiset esimerkiksi laulavat ruokaa laittaessaan, jne. Perinnelaulut yhdistyvät moneen arkipäiväiseen askareeseen. Päivästä toiseen samoja töitä tehdessä lauletaan samoja lauluja. Lisäksi afrikkalaiset soittimet valmistetaan monesti arkipäiväisistä esineistä, joten sitäkin kautta tulee vielä yksi liitoskohta afrikkalaisen perinnemusiikin yhdistymistä arkiseen elämään.

Afrikkalaisella perinnemusiikilla on perinteisesti ollut kolme päätehtävää. Se on rytmittänyt arkista työntekoa. Nykyajan länsimaisetkin ihmiset tykkäävät soittaa rytmikästä musiikkia silloin, kun ovat esimerkiksi siivoamassa, salilla tai juoksulenkillä. Rytmikäs musiikki on samaan tapaan tuonut puhtia afrikkalaisten puiseviin arkiaskareisiin jo vuosisatojen ajan.

Toinen tärkeä tehtävä on ollut tiedon välittäminen. Afrikassa kirjoitustaito ei vieläkään ole itsestään selvyys. Laulujen avulla tietoja on pystytty välittämään helposti muistettavassa muodossa. Afrikkalaiset ovat oivaltaneet muiden kansojen tapaan sen, että laulujen avulla tiedonvälitys on helpompaa ja asiat jäävät helpommin muistiin laulamalla. Samaa tekniikkaa on käytetty lähes kaikissa maailman perinnemusiikeissa.

Alkeellisessa Afrikassa perinnemusiikilla on ollut myös tärkeä viihdyttävä tehtävä. Karussa maassa viihdykkeet ovat vähissä. Kuumuus ja veden vähyys rajoittavat monia länsimaisia harrasteita. Afrikkalaiset ovat nauttineet istumisesta yhdessä, tanssimisesta ja soittamisesta yhdessä. Se on ollut ja on edelleen tärkeä ajankulu Afrikassa.

Afrikkalaisen musiikin rooli

Afrikkalainen musiikki on levinnyt laajalle muuallekin maailmaan lähinnä orjakaupasta johtuen. Afrikkalaiset orjat veivät perinnemusiikkinsa mukanaan Amerikkaan, jossa se myöhemmin jalostui angloamerikkalaisen musiikin kanssa mm. rockiksi, jazziksi ja bluesiksi.