Musiikkia, jonka tekijöitä ei välttämättä tiedetä ja joka on siirtynyt muistinvaraisena sukupolvelta toiselle, kutsutaan kansanmusiikiksi. Kansanmusiikki on olennainen osa kunkin maan kulttuuriperintöä. Se on hyvin monimuotoista ja sitä esitetään laulaen ja erilaisten soittimien avulla.

Alkukantaisia soittimia, joita käytettiin musiikin esittämiseen ovat esimerkiksi Australian Aboriginaalien puusta tai bambusta valmistettu didgeridoo, jota on käytetty jo ainakin 1500 vuotta. Suomessa vastaavaa soitin lienee tuohitorvi, jota paimenpojat töräyttelivät ilokseen karjaa paimentaessaan. Niillä saatiin aikaan paitsi pelotusääniä petojen varalle, myös äänimerkkejä ihmisille ja henkiolennoille. Tuohitorvi luetaan kuuluvaksi paimensoittimiin ja niihin kuuluu myös kauniimpisointinen pajupilli.

Kantele, viulut ja klarinetti ovat myös paljon käytettyjä soittimia kansanmusiikin esittämisessä, haitarista puhumattakaan. Maailmalla on käytetty myös paljon kitaroita, banjoja ja muita kielisoittimia.

Kansanmusiikki tänään

Tämän päivän kansanmusiikki on paitsi perinteisiin nojaavaa, myös uutta kokeilevaa. Usein esityksen pohjana on joku vanhempi kansanlaulu tai musiikkikappale ja siihen yhdistellään moderneilla soittimilla soitettua poppia ja elementtejä jazzista. Rytmi voi olla hyvinkin eksoottista ja pohjautua vaikkapa jamaikalaiseen reggae – musiikkiin. Tästä esimerkkinä voisi mainita vaikkapa Peps Perssonin version laulusta ”Huopikkaat”, joka keinahtelee viettelevästi rennon reggaen rytmeissä. Perinteisiä kansanmusiikin sävelkulkuja sovitetaan estotta nykyaikaisiin sanoituksiin ja maustetaan nykytyylisellä soitannolla. Tai juuri päinvastoin, kuten Perssonin kappale.

Kansanmusiikilla on ollut suoranaisia nousukausia, kuten 1940-luvulla, jolloin perustettiin paljon erilaisia pelimanniyhtyeitä. Pelimanneista tunnetuin lienee Konsta Jylhä, joka vaikutti alalla jo nuoresta lähtien ja teki kansanmusiikkia tunnetuksi, säveltäen paljon klassikoiksi muuttuneita kappaleita. Amerikasta alkunsa sai 1960-luvun folklore tyyli, joka tarkoittaa kansanperinnettä. Tuon ajan suuria nimiä olivat muun muassa Woody Guthrie, Pete Seeger ja tuolloin vielä nuori Bob Dylan. Folklore-tyylisissä lauluissa oli usein yhteiskunnallista ja poliittistakin sisältöä.

Kommunikaatiovälien parannuttua ja ihmisten liikkuvuuden kasvaessa myös eri maiden kansanmusiikki on levinnyt ympäri maailmaa ja myös meille Suomeen. Tuttuja alkavat olla Etelä-Amerikan intiaanien panhuiluilla ja erikokoisilla kitaroilla soitetut kaihoisat ja kauniit kappaleet. Tai afrikkalaisten rumpujen hypnoottinen rytmi, joka tukee taiturimaista Afrikkalaistyylistä kitaransoittoa. Itä-Euroopan vauhdikas ja mukaansa tempaava mustalaismusiikki on joskus yltänyt jopa listojen kärkeen. Espanjalainen Flamenco on ollut meille suomalaisillekin tuttua jo pitkän aikaa ja Portugalin Fado-laulut saavat kuuntelijansa melankolian valtaan.

Musiikki välittää kansallisia piirteitä

Jokaisella maalla on omanlaistaan kansanmusiikkia, jossa on juuri kyseiselle maalle ominaisia piirteitä. Kansanmusiikki kumpuaa kansasta ja se kertoo usein jostain päivittäin koetusta tai toiveista parempaan. Joskus ei musiikkiin tarvita kuitenkaan välttämättä sanojakaan, jotta se ilmentäisi kansan erityispiirteitä. Hyvä esimerkki tästä on vaikkapa mongolialainen kurkkulaulanta, jossa erityisellä tavalla muodostetut kurkkuäänteet muodostavat hypnoottismaagisen tunnelman.

Myös suomalaiset kansanmusiikkiyhtyeet (ja suomalainen kansanmusiikki) ovat olleet jatkuvasti suosittuja, jopa ulkomaita myöten. Tunnetuin yhtye on varmastikin Värttinä, jonka moderni tapa esittää vanhoja kansanlauluja on kerännyt kuulijoita ulkomaita myöten ja myöskin johtanut useampiin esiintymisiin ympäri maailman. Pauli Hanhiniemi ja Hehkumo ovat ottaneet taas hieman toisenlaisen otteen kansanmusiikkiin, he soittavat modernia musiikkia vanhoilla soittimilla. ”Suolammen vettä”-niminen kappale on hyvä esimerkki slaavilaisesta melankoliasta, joka meille suomalaisille on niin tunnuksenomaista.

Puhuttaessa kansanmusiikista ei tule unohtaa pohjoista joikutyyliä, joka on osa saamelaisten proosaperinnettä. Joiku on runonlaulua elävästä elämästä ja sen tyyli saattaa muuttua mielialan mukaan esityskerrasta toiseen. Saamelaisen musiikin esittäjistä on maailmalla ehkäpä tunnetuin norjalainen Mari Boine Persen, joka yhdistää jazzia, rockia ja folkmusiikkia ja laulaa usein joikaamalla.

Kansanmusiikki elää

Suomessakin järjestetään kesäisin useampia kansanmusiikkifestivaaleja. Tunnetuin näistä on Kaustisen Kansanmusiikkijuhlat, joita on järjestetty jo 50 vuotta. Tämä viikon mittainen festivaalitapahtuma tarjoaa ohjelmaa ympäri vuorokauden ja esiintyjinä on myöskin artisteja kansanmusiikkigenren ulkopuolelta. Esimerkiksi:

• Rääkkylässä järjestetään Kihaus Folk-niminen kaksipäiväinen festivaali, joka sijoittuu Pohjois-Karjalan kauniiseen heinäkuiseen luontoon.
• Haapavesi-Folk on nimeltään Haapavedellä järjestettävä perinteinen kansamusiikkijuhla. Festivaalia on järjestetty jo 29 vuotta ja se tarjoaa jokaiselle jotakin.

Yhteistä näille kaikille on se, että niissä vierailevia ihmisiä yhdistää paitsi musiikki, myös avoimuus ja iloisuus. Otsan rypyt siliävät, kun polkan tahti kajahtaa ilmoille tai pelimannit jammaavat soittimineen pikkutunneille asti.

Kansanmusiikki tänään ei ole vain esimerkiksi suomalaisten tekemää musiikkia suomalaisille. Esimerkiksi hillbilly tyyliin rokkia soittava suomalainen Stevens Seagulls on saavuttanut suuren suosion maailmalla. Musiikkivideoiden levitys sosiaalisessa mediassa antaa näkyvyyttä myös kansanmusiikille ja sen eri versioille. Tätä on myös kyseinen yhtye hyödyntänyt menestyksekkäästi. Myös monet nuoret taitavat soittajat ovat raivanneet tietään kansanmusiikin poluilla sosiaalisen median kautta. Esimerkkinä vaikkapa YouTube, josta hakemalla löytyy yli 3,3 miljoonaa kansanmusiikkivideota ympäri maailman.

Parasta kansanmusiikki, kuten kaikki muukin musiikki, on kuitenkin live-esityksenä, jolloin myös soittajien persoonat pääsevät esiin ja vuorovaikutus yleisön kanssa on toimivaa. Pelimannit peilaavat yleisön tuntoja ja panevat parastaan sen mukaisesti. Yleisö pääsee monesti osallistumaan ja kontakti on silloin parhaimmillaan. Aktiivinen yleisö on soittajillekin mannaa, joten jos tanssijalkaa heiluttaa, ei mikään estä pyörähtelyä lattialla/nurmikolla/hiekkakentällä riippuen siitä, missä kansanmusiikkia esitetään.