Eri musiikkityylien kategorinen rajaaminen on todella vaikeaa. Jos eri musiikkityylien esittäjät pysyisivät vain tiukasti omassa tyylissään ja perinteessään, olisi maailman musiikkitarjonnassa huomattavasti vähemmän luovuutta. Perinteet ovat silti ohjanneet musiikin muotoutumista alkuajoista lähtien.

Jazz

Jazz-musiikissa improvisoidaan todella paljon. Monissa jazz-esityksissä soittajien soolot ovat improvisoituja sitä mukaan, kun niitä soitetaan. Rytmikkäänä musiikkina jazz vaatiikin suurta keskittymistä ja soittotaitoa. Parhaimmillaan jazz on kuin soolojen ja orkesterisoiton vuoropuhelua, joskus sen sanotaan muistuttavan tennisottelua, jossa pallotellaan puolelta toiselle.

Jazzia voi pitää erinomaisena esimerkkinä eri musiikkiperinteiden sekoittumisesta. Se aloitti nousukiitonsa 1900-luvun alun Yhdysvalloissa. Mississippi-joen varrella New Orleansissa asui hyvin monikulttuurista väestöä. Ranskalaiset, afrikkalaiset, italialaiset, meksikolaiset, englantilaiset ja Amerikan alkuperäiskansat asuivat alueella rinnakkain. Tämä johti myös eri kulttuurien musiikkiperinteiden sekoittumiseen keskenään. Vahvat afroamerikkalaiset rytmikkäät musiikkiperinteet sekoittuivat muihin musiikillisiin perinteisiin ja näin syntyi pikkuhiljaa jazz-musiikki. Jazz on sittemmin muovaantunut moneen eri tyylisuuntaan, mutta pohjalla ovat kuitenkin samat perinteet.

Rock-musiikki

Musiikillisten perinteiden sekoittumisesta on myös saanut alkunsa rock-musiikki. 1600-luvulla alkanut orjien tuonti Afrikasta Yhdysvaltoihin toi mukanaan myös afrikkalaisten musiikkiperinteitä, joista voi lukea lisää artikkeleistamme täältä ja täältä. Näiden pohjalta alkoi esimerkiksi kirkoissa kehittyä Negrosspirituaali-musiikki. Kirkot olivat tärkeitä paikkoja afroamerikkalaiselle kulttuurin kehitykselle, siellä orjat saattoivat kokoontua suhteellisen vapaasti ilman, että heidän isäntänsä vaikuttivat kirkoissa.

Joskus on mainittu näissä kirkoissa toimineiden saarnaajien olleen ensimmäisiä räppäreitä johtuen heidän tyylistään saarnata.

Bluesia jokivarresta ja kaupungeista

Blues-musiikin sanotaan olevan rock-musiikin äiti. Tämä elämän tosiasioiden ja karujen olotilojen muovaama musiikkilaji alkoi kehittyä eri tyylisuuntineen joskus 1900-luvin alussa. Pohjaa bluesille loivat puuvillapelloilla työskentelevien orjien työlaulut sekä juhlissa lauletut laulut. Musiikkityyli oli aluksi tyypillistä eteläisen alueen mustille, mutta siirtyi 1920- ja 30-luvuilla länteen ja pohjoiseen muuttaneiden mustien myötä leviten näin koko Yhdysvaltoihin.

Blues-musiikin sähköistyminen sähkökitaroiden tulon myötä vaikutti osaltaan eri tyylisuuntien muodostumiseen. Chicagosta tuli oma tyylisuuntansa bluesiin ja eteläinen Delta-blues oli toinen vallitseva suunta. Blues kehittyi hiljalleen Rhytm’n Blues -musiikiksi osaltaan johtuen myös valkoisen musiikkiperinteen sekoittumisesta mustaan perinteeseen. Monikulttuurisuus ja rinnakkain eläminen olivat otollinen pohja perinteiden sekoittumiselle.

Toisen maailmansodan jälkeen 1950-luvulla syntyi uudenlainen nuorisokulttuuri johtuen siitä, että teini-ikäisillä oli mahdollisuus toimia kuluttajina ja vaikuttaa siten kysyntään ja tarjontaan myöskin musiikin alalla. Nuoriso halusi omanlaistansa elämää, joka poikkesi vanhempien heille tarjoamasta. Mustan musiikin, bluesin ja gospelien yhdistyminen valkoisen väestön eurooppalaispohjaiseen musiikkiin loi pohjan meidän tuntemallemme rock-musiikille. Vielä tänäkin päivänä rock-musiikissa voi aistia hieman sen afrikkalaisia alkujuuria, näihin viittaavat musiikin rytmikkyys ja tanssittavuus.

Tango

Sukupolvien ajan on tango ollut meille suomalaisille tanssimusiikki numero yksi. Se sai syntynsä joskus 1800 luvulla Argentiinassa ja Uruguayssa La Plata joen varsilla. Tango on saanut vaikutteita eurooppalaisesta, afrikkalaisesta, eteläamerikkalaisesta musiikkiperinteestä. Suomeen tango saapui 1910 luvulla koukkaamalla lännestä Pietarin kautta Viipuriin. Pietarista meille saapui paljon muitakin kulttuurivaikutteita noina aikoina. Tuolloin tango oli vain pienen piirin suosiossa, mutta siemen oli jo kylvetty.

1930-luvulla alkoi tangon toinen tuleminen Suomessa. Tuon ajan tangomusiikin kärkinimi oli orkesteri nimeltään Dallape’. ”Tamara tanssii” on ensimmäisen suomalaisen tangosävellyksen nimi. Se kertoi mustalaisnaisesta. Myös Suomen romaaniväestö omaksui tangon omakseen ja sieltä onkin noussut taitavia laulajia Taisto Tammesta lähtien.

1960-luvulta lähtien tango on vakiinnuttanut paikkansa suomalaisessa musiikkikentässä. Sotien jälkeiset yhteydet Etelä-Amerikkaan olivat lähes kokonaan poikki ja suomalainen tango kehittyi omaan tyyliinsä erottuen näin La Platan eli argentiinalaisesta tangosta. Suomalainen tango on mollisointuista verrattuna argentiinalaiseen, joten slaavilainen mollisointuinen musiikkiperinne, joka on meillä Suomessa ollut vallitseva, sekoittui argentiinalaiseen duurisointuiseen perinteiseen tangoon. Tangosta tuli tasarytmistä tanssimusiikkia syville kansanriveille. Siinä missä argentiinalaisen tangon juuria voi etsiä köyhälistön ja alamaailman piireistä sekä poliittisesta radikalismista, sen suomalainen versio on puhtaasti kaupallista musiikkia.

Kotimaisin rytmein juuria unohtamatta

Suomalaisten tangojen persoonallisuus ja identiteetti heijastuu niiden teksteissä. Tangojen musiikilliset vaikutteet kun ovat pitkälti peräisin venäläisestä, afroamerikkalaisesta ja keski-eurooppalaisesta perinteestä. Tekstit ovat usein hyvin nostalgisia, niissä puhutaan kadotetusta rakkaudesta ja yksinäisyydestä. Suomessa tango on selkeästi maaseudulle sijoittuvaa, kun taas Argentiinassa se on hyvin urbaania. Suomalaisen tangon lyriikoilla on yhtymiä Kalevalaan ja muuhun kansanrunouteen. Luonnon läheiset metaforat ovat myös tangolle tunnusomaisia kuten eri vuodenaikojen, kasvien ja lintujen esiintyminen sanoituksissa. Nämä metaforat olivat myös tärkeitä kansanrunoudessamme ja kertoivat ihmisten läheisestä suhteesta luontoon.

Kuten historiassa myös musiikissa tätä päivää ei olisi ilman eilistä. Musiikilliset perinteet ovat sekoittuneet jo vuosisatojen ajan ja muokanneet musiikkia sellaiseksi, kuin me sen tänään tunnemme. Erilaisten musiikkityylien alkuperää on siis erittäin vaikea tarkasti määritellä. Eikä siihen varmasti ole suurta tarvettakaan. Musiikki perinteineen on kuulijalleen nautinto, joka osaltaan tuo esi-isiemme kulttuuria tähän päivään. Kun musiikista riisutaan pois kaikki ylimääräinen, jää lopulta jäljelle vain rytmi. Tässä rytmissä kaikuvat esi-isiemme shamaanirummut, joita kuuntelemalla esi-isämme olivat yhteydessä luontoon ja henkimaailmaan.